MARI

Minun tarinani pähkinänkuoressa

Minä tiedän, miltä tuntuu elää "puolikuollutta elämää", jossa kokee olevansa päähenkilön sijaan sivuroolissa.

Tiedän, miltä tuntuu elää elämää, joka täyttää hienosti ulkoiset kriteerit ja odotukset, mutta jossa sisällä tuntuu tyhjältä.

Tiedän miltä tuntuu, kun oma vapaa-aika menee pelkkään toipumiseen, jotta voisi selvitä taas suorittamaan seuraavaa päivää.

Tiedän miltä tuntuu, kun elämä valuu ohi muita miellyttäessä ja kaikkea mahdollista suorittaessa, jotta voisi tulla hyväksytyksi ja kuulua joukkoon - ja tunteakin vain yhä enemmän yksinäisyyttä.

Tiedän, miltä tuntuu lopulta hukata itsensä - itseltäänkin. Luulla, että itsessä ei ole mitään ainutlaatuista, ei mitään potentiaalia. Kokea olevansa jumissa omassa elämässään – uupuneena, masentuneena ja ahdistuneena.

Ja tiedän, etten ole tämän kokemukseni kanssa yksin.

Ja onneksi myös sen, että MUUTOS on mahdollista.

Uskon, että kaikista tärkein avain muutokseen on omaan hyvinvointiin ja itsetuntemukseen priorisoiminen. Se on avain niihin vastauksiin käsiksi pääsemiseen, joita usein lähdemme etsimään ensin ulkopuoleltamme, unohtaen tärkeimmän, eli itsemme.

Olen viimeisten seitsemän vuoden ajan tehnyt omaa kasvumatkaani kohti hyvinvoivempaa minua ja omannäköisempää elämää. Ensimmäiset pari vuotta vähemmän tietoisesti, ja siitä seuraavat viisi vuotta omalle kasvulleni tietoisestikin täysin antautuneena.

Lähtökohta muutosmatkalleni oli se, että olin 23-vuotias, täysin hukassa itseltäni ja voinut jo kauan pahoin. Olin rakentanut itselleni "valmiin elämän". Oli parisuhde, itse rakennettu omakotitalo ja työpaikka. Peruskaavaa noudattaen. Olin uupunut ja masentunut, sitä kuitenkaan täysin ymmärtämättä, sillä tuo olotila oli ollut itselleni ties kuinka kauan se "normaali".

Silloin seitsemän vuotta sitten tein konkreettisesti ensimmäistä kertaa jotain muutoksen ja oman hyvinvointini eteen. Erosin pitkästä parisuhteesta, muutin asumaan yksin ensimmäistä kertaa koskaan, otin hypyn tuntemattomaan. Aloitin alusta. Jätin taakseni sen elämän, jonka olin tiukasti ajatellut kestävän loppuelämän, mutta joka oli samaan aikaan elämää, jossa elin omia arvojani, tunteitani ja tarpeitani vastaan, enkä arvatenkaan voinut hyvin.

Jälkeenpäin ajateltuna tuo hyppy tuntemattomaan edelsi jo todella paljon henkistä työtä, kuten erilaisten pelkojen ja rajoittavien uskomusten käsittelyä. Olin elänyt niin ulkoapäin ohjautuen, että suunnan vaihtaminen tuntui väärältä.

Tuntui väärältä seistä itsensä puolella.

Ajattelin olevani velvollinen olemaan uskollinen ties kelle päätöksistäni - työkavereista naapurin rouvaan.

Oli alkuunsa todella kaukainen ajatus, että voisin muuttaa suuntaa ja tehdä valintani ITSE.. omassa elämässäni. Että minä voisin ansaita paremmalta tuntuvaa elämää ja määrittää itse, mitä sellainen omalla kohdallani aidosti tarkoittaa.

Kipu kasvoi kuitenkin niin suureksi, että se sysäsi minut muutokseen ja uuteen alkuun siitäkin huolimatta, etten saanut kaikilta maailman ihmisiltä hyväksyntää ja ymmärrystä päätökseeni, enkä tiennyt mitä tulevaisuudessa olisi edessä. Opin päästämään irti kontrollista ja luottamaan.

Tuosta hetkestä tähän hetkeen on pitkä matka, ja elämässä on tapahtunut paljon. Kasvumatkakin muuttui jossain vaiheessa tietoisemmaksi.

Olen viime vuosien aikana tietoisesti muuttanut elämääni ja tehnyt isompia ja pienempiä valintoja, jotka tukevat omaa hyvinvointiani – ihmissuhteista työelämän valintoihin. Välillä "vääriä" valintoja, jotka on taas sysänneet yhä syvempään kasvuun ja oppimiseen. Opetellut suhtautumaan elämään ja "epäonnistumisiin" juurikin kasvun ja oppimisen näkökulmasta.

Olen tehnyt syväsukelluksen oman itsetuntemukseni pariin. Kerros kerrokselta kuorinut ympäriltäni niitä kerroksia, joita elämä on ympärilleni suojakseni luonut, mutta joita en enää tarvitse. Jotka on aika riisua pois, jotta voi päästä eteenpäin ja aidosti ELÄÄ tätä elämää.

Olen vuosien aikana käsitellyt ylisukupolvisia traumoja, kiintymyssuhdeteemoja, tunnelukkoja, rajoittavia uskomuksia ja pelkoja, omia traumojani, suhdetta itseeni, kehooni, liikuntaan, ruokaan, itsemyötätuntoa, armollisuutta, omia rajoja, kirkastanut omia arvoja, opetellut arvostamaan itseäni enemmän… luonut itseeni aidosti yhteyttä, niin mielen, kehon kuin sielunkin tasolla. Kasvanut, kuten yhdysvaltalainen psykoterapeutti Yvonne Dolan sitä kuvaa - uhrista selviytyjäksi, ja siitä autenttiseksi itsekseni.

Olen saanut tukea matkalleni muun muassa kirjoista, somesta, terapiasta, astrologiaan ja Human Designiin tutustumisesta, erilaisista koulutuksista, webinaareista... on mahdoton luetella tähän edes kaikkea sitä, mikä on vuosien varrella tukenut minua matkallani.

Kaiken perustana on ollut oma mielenkiinto ja arvostus oman itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin tukemista kohtaan ja koen, että sen myötä eteeni on tullut juuri niitä ihmisiä, joiden tietoa, taitoa, viisautta ja ymmärrystä olen kussakin hetkessä tarvinnut. Ja näin tapahtuu edelleenkin, sillä tämä matka on elämänmittainen.

Ennen kaikkea olen opetellut sallimaan itselleni hyvää ja laittamaan itseni etusijalle.

Olen ymmärtänyt, että se on kaikkea muuta kuin itsekästä. Että oma hyvinvointini on avain siihen, että voin antaa sitä kaikkea hyvää myös muillekin, mitä minulla on jaettavana.

Että voin toteuttaa omaa kutsumustani.

Henkisen kasvuni ja voimaantumiseni myötä en ole kuitenkaan muuttunut superihmiseksi.

Jos palaan vanhaan elämäntapaan, jossa en kunnioita herkkyyttäni, jossa elän ulkoa tulevien paineiden, ohjeiden ja arvojen mukaan ja käytän valtaosan ajasta ympäristöissä, joissa en voi hyvin, en priorisoi omaan itseeni ja hyvinvointiini – takuuvarmasti uuvun, masennun ja ahdistun. Vieläpä herkemmin, kuin joskus vuosia sitten. Useiden uupumisten jälkeen oman hyvinvointini priorisoiminen on entistäkin tärkeämpää.

Mutta oman kasvumatkani myötä minusta on tullut ihminen, joka ei edes halua olla superihminen, eikä enää edes jaksa yrittää jahdata hyväksyntää kaikilta maailman ihmisiltä.

Vaan sen sijaan elää tavalla, joka tuntuu itselle hyvältä.

Joka löytää merkityksellisyyttä pienistäkin asioista, ja kokee aidosti kiitollisuutta elämästä.

Jolle on tärkeää auttaa muita, mutta joka ymmärtää, että ensin pitää täyttää oma kuppi, jotta siitä voi kaataa toisille.

Ihminen, joka on saanut paljon rohkeutta toimia epävarmuudesta huolimatta ja luo itselleen joka päivä sellaista elämää, jonka eläminen tuntuu hyvältä.

Ihminen, joka näkee ympärillään enemmän mahdollisuuksia kuin uhkakuvia, ja on oppinut radikaalia luottamista ja kontrollista irtipäästämistä.

Ihminen, joka on opetellut uskaltamaan olemaan autenttisemmin olemassa ja näkyvä, omana itsenään, ja sen myötä löytänyt ympärilleen ne ihmiset, jotka tuntuvat kodilta.

Ihminen, joka on löytänyt herkkyydestään voimansa.

Minä haluan auttaa sinua voimaan paremmin.

Auttaa sinua löytämään työkalut oman muutoksesi mahdollistumiseen, mitä ikinä se juuri sinulle tarkoittaakaan.

SINUN kuuluu olla sinun elämäsi pääroolissa. Sinulla on lupa voida hyvin, lupa nauttia elämästä ja kokea se merkityksellisenä ja omannäköisenä matkanasi. <3